maanantai 30. kesäkuuta 2014

Ärrät Laukaassa

Ärrät matkasivat tänään meille Laukaaseen. Otimme ensin Rainan pihalle, jotta perheemme tytöt pääsevät toivottamaan Rainan tervetulleeksi meille. Sitten otin Kiian ja vielä meillä kotona olevat Särmän ja Teukan pihalle. Sitten kannoimme Ärrät pihalle. Vettä satoi ihan kiitettävästi mutta eipä tuo tuntunut tahtia haittaavan. Kiia siinä ohi mennen imetti omiensa lisäksi Aarteen ja Samulin. Kiia ja Raina haistelivat pennut läpi ja tekivät ilmeisesti keskinäisen diilin hoitovastuista. 

Ärrät lähtivät oitis pihaa tutkimaan todella reippaasti. Ei niitä yhtään arveluttanut uusi paikka ja uudet hajut vaan lähtivät rohkeasti vaeltamaan kukin minnekin. Pitänee alkaa tukkia aitojen alusia, etteivät tämä tirriäiset pääse karkaamaan pihasta. Pennut keskenään tuntuvat tulevan ihan hyvin toimeen isosta kokoerosta huolimatta. Teuvo tahtoo vähän kiusata pienempiään mutta nämä Ärräpäät eivät moiseen höykytykseen suostu vaan antavat takaisin, jos en itse ehdi väliin. 

Tarjosimme koko porukalle ruoan melko myöhään eli noin puoli neljän maissa. Kaikilla tuntui olevan armoton nälkä. Särmäkin suorastaan ahmi ruokaa nassuunsa. Syötyään kävimme pikaisesti ulkona ja sitten jo uni maistui. Pennut nukkuivat noin 1,5 tuntia ja taas päästin heidät ulos, vaikkakin ulkoa on koleaa ja märkää. Ärrät taas pistelivät ympäri pihaa yhdessä Teuvon ja Särmän kanssa. Raina tuli imettämään pennelit ja näemmä mukaan mahtui yksi isompikin baarissa kävijä. Todellisia tulisieluja tuntuvat olevan Lempi ja Aarre. Yritin kuvata kaikkia tasapuolisesti mutta jostain ihmeen syystä tämä tiukkaakin tiukempi poitsu vei huomioni tuon tuosta.


Aarre tyytyväisenä selätettyään Särmän

Peikko ja Aarre

Aarre söpöilee

Lempi ja Onni nakelissa

Lempi selättää Teuvon

Lempi-tyttönen - ei nimensä veroinen

Onni pinnistelee pois nakelista

Komea Peikko-poikamme

Kuka ei kuulu joukkoon?

Samulin söpö nassu

Samulilla tukka pystyssä

Särmä ja Aarre

Puskii!

Älä sä mulle ala!

Tiedä paikkasi!

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

5 viikkoiset Ärrät

Päivät ovat menneet nopeasti ja jo haikein mielin täällä ajatellaan huomista jolloin Raina pentuineen ja kasseineen siirtyy Marjon hoiviin. Mutta onneksi saan pennut vielä hoitooni parin viikon päästä viikonlopuksi.
Olemme edelleen ulkoilleet useita kertoja päivässä. Tämä päivä on kuitenkin tehnyt poikkeuksen, olemme ehtineet vain kahteen otteeseen ulkoilemaan, kun alkoi satamaan ja ilma viileni. Menemme sitten illalla jos ilma näyttää siltä.
Autoilua olemme edelleen jatkaneet, yhtä päivää lukuunottamatta. Eilen pennut laitoin isoon kangashäkkiin farmariauton perälle. Teimme noin 15 km automatkan ja pennuista Onni ei nyt sitten siitä enää tykännytkään. Muut: Peikko, Lempi, Samuli ja Aarre tekivät omia leikkejään, mutta Onni -poika piti vinkumista lähes koko matkan. Lopussa muutaman kilometrin oli hiljaa. Ehkä syynä oli sekin, että Raina livahti ulko-oven välistä pihalle ja suoraan autoon ja eipä tyttöä saanut pois vaan otin hänetkin mukaan. Ehkä maitobaarin tuoksu oli liian voimakas tälle Onni -pojalle ja aiheutti ylimääräistä vinkunaa ja halua pois häkistä.
Pentujen luonteessa alkaa tulemaan eroja. Vieraita meillä on käynyt tällä viikolla lähes päivittäin katsomassa pentuja sisällä ja ulkona. Aarre -poika on vähän pidättyväinen ensin vieraita ihmisiä kohtaan, varsinkin jos vieras ihminen lähestyy kävellen samalla. Kunnes Aarre pääsee tutuksi, niin tätä poikaa ei pidättele kukaan ja nuolee häntää heiluttaen. Eilen aivan sattumalta talomme ohitse meni perävaunullinen rekka juuri silloin kun ulkoilimme pentujen kanssa ja en itse ehtinyt reakoimaan tilanteeseen juurikaan. Meteli ei ollut suuren suuri, mutta matala ja jymisevä. Tähän rekan saattamaan ääneen reakoi voimakkaimmin Onni, muut pennut eivät juurikaan reakoineet tähän. Ennemminkin istahtivat paikoilleen ja katsoivat ohimenijää ja jatkoivat hetimiten leikkiään.
Leikit pennuilla alkavat olemaan yhä enemmän rajumpia ja rajumpia. Välillä olen joutunut puuttumaan asiaan, kun kaksi pentua on yhden kimpussa.
Peikko -poika on varmaankin päättänyt asettua meillä taloksi. Nimittäin tämä 40 cm korkea oviportti ei poikaa enää pidätä, vaan joka aamu on ollut keittiön puolella nukkumassa. Peikon on hyväksynyt talon toinen koirakin ja leikin alkeita on näkynyt niiden välillä sekä molemmat ottavat "kutsun sinut leikkiin" -eleitä.
Olen tällä viikolla pariin kertaan päästänyt kaikki pennut tutustumaan keittiön puolelle ja voi sitä vilskettä. Pennut ottavat kaiken ilon irti siitä, että pääsevät juoksemaan isompaa aluetta. Kyllä mennään lujaa ja koska se reakointikyky ei kovin terävä vielä ole, niin sattuuhan niitä pieniä haavereita. Tämän session jälkeen uni maittaa hyvin.
Taisteluleikkejä pennut leikkii mielellään ja tästä syystä meille on viikon aikana siunaantunut muutama pariton sukkakin. Onpa minun housujen lahkeessa reikiäkin, tyttären hameen helmassa samoin.
Valitettavasti en saa teille lukijoille tähän nyt niitä 5-viikkoskuvia koska minulla ei ole kameraa tänään käytettävissä. Painot kuitenkin kaikista sain vielä hyvin otettua....hyödyntäen nukkuvaa pentua. :-) Selvää hajontaa alkaa painoissa nyt olla ja näyttää siltä, että Aarre saa aivan pian Lempin kiinni ja näin ollen tyttö on pentueen pienin. Lempi on niin eloisa pentu ettei se ehdi kauaa olla ruokalautasen äärellä, kun täytyy jo taas mennä. Lempi myös mielellään oleilee äidin nisällä ja nukkuu tässä. Peikko -pentu alkaa mennä omaa uraansa kuten se menee myös ulkosalla omia polkujaan. Tällä ihanuudella paino on mennyt yli 3 kg:n.
Tästä Marjo sitten jatkanee kuvien ja videoiden muodossa tulevalla viikolla.

Aarre
Syntymäpaino: 306 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 514 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 845 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1310 g
Paino 4 viikon ikäisenä: 1976 g
Paino 5 viikon ikäisenä: 2592 g

Lempi
Syntymäpaino: 429 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 735 
Paino 2 viikon ikäisenä: 1117 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1676 g
Paino 4 viikon ikäisenä: 2203 g
Paino 5 viikon ikäisenä: 2655 g

Onni
Syntymäpaino: 375 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 702 g 
Paino 2 viikon ikäisenä: 1142 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1626 g
Paino 4 viikon ikäisenä: 2217 g
Paino 5 viikon ikäisenä: 2779 g

Peikko
Syntymäpaino: 407 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 720 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1060 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1565 g
Paino 4 viikon ikäisenä: 2361 g
Paino 5 viikon ikäisenä: 3196 g

Samuli
Syntymäpaino: 375 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 710 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1073 g 
Paino 3 viikon ikäisenä: 1655 g
Paino 4 viikon ikäisenä: 2217 g
Paino 5 viikon ikäisenä: 2827 g


keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Yhtä vilinää, menoa ja meininkiä...

Pennut kehittyy aivan hirmuista vauhtia. Selvästi huomaa, että pentujen olemus muuttuu joka päivä lähemmäksi aikuisen koiran eleitä. Yhä enemmän putsataan itseään ja varsinkin Lempistä sen huomaa. Nuolee välillä itseään aivan kuin aikuisempikin koira.
Jokainen pentu syö hyvin ja ruokavalioon kuuluu liotettu nappula, naudan jauheliha, kermaviiliä, raejuustoa vaihdellen joka aterialla. Jauheliha ja kermaviili sekoitus maistuu kaikkein parhaiten mutta aamulla tuntuu menevän kaikki alas. Rainalta tulee lisäksi maitoa vielä hyvin ja käy pentujaan imettämässä ja leikittämässä tuon tuosta. Se onkin sitten ihanaa katseltavaa, kun Raina leikittää yhtä aikaa kaikkia viittä pentuaan. Välillä pennut tuntuvat suuttuvan äidilleen mutta Raina tyyneen tapaansa rauhoittaa pennut joko nostamalla päätään ylös ja ollen tyynenä tai sitten pitää tassuaan tai päätään pennun päällä rauhoittaen sen.
Kakat ja pissat tulee aivan kiitettävästi jo paperille. Eilen sitten päätin kokeilla kuinka itsekkäästi pennut menevät itse ulos nurmelle ja kaikki menivät hyvin ulos. Autoin kyllä yhden terassilta alas menevän rapun kanssa, mutta muutoin meni hyvin. Minulla on ollut pieni aitaus apuna pitämään pennut yhdessä paikassa, mutta nyt se ei enää näille pennuille riitä, vaan haluavat välittömästi juoksemaan pitkin pihaa ja siinähän on sitten minulla tekemistä. Onneksi minulla on omassa perheessä auttavia tyttäriä käsineen apuna ja lisäksi tänään ja huomenna yksi aputyttö lisää. Vaikka hieman viileä ilma on ollutkin, mutta kuitenkin suotuisa opettamaan pentuja ulos. Ulkona olemmekin käyneet noin viisi kertaa päivässä.
Tänään sitten tutustuimme aivan uuteen asiaan. Vuorossa oli autoon tutustumista ja pienellä Alajärvi cityrundilla käyminen. Pennuthan ovat jo viikon ikäisenä käyneet autoajelulla, kenties tämä auttanut tämän päiväiseen jotenkin. Kuitenkin aloitimme aivan vähäisestä eli autossa tyttärien sylissä olemisella ja  koska tämä meni niin hyvin, niin auto käynnistettiin ja koska tämäkään ei aiheuttanut mitään reaktiota pennuissa, niin lähdimme ajelulle. Pienellä ajelulla oli sellainen vaikutus, että pihaan takaisin tullessamme Aarre, Onni ja Peikko nukahti ja oli nukahtaminen lähellä Lempillä ja Samulillakin. Tätä nyt jatkamme päivittäin sekä lisäämme häkin autoon ja olemisen siellä häkissä matkan aikana.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Ärräpäät 4 vkoa

Tänään matkasin Lindan kanssa Alajärvelle Ärriä katsomaan, ja kylläpä meitä olikin vastassa touhukas porukka. Ärrät liikkuvat jo todella ketterästi nuoresta iästä huolimatta. Ne myös hakeutuivat heti ihmisten luo. Meitä olikin heti kättelyssä kuusi uutta ihmistä pentuja palluttelemassa. Nähtiinpä myös vähän leikin alkeita. Käytimme pennut pihalla kuvattavana. Myöskään korkea pöytä ei tuottanut kavereille ongelmaa. Seisoivat ihan omilla jaloillaan pöydällä. Kuvaussession aikana muut pennelit saivat tutkia paikkoja ja hienosti kaverit liikkuivat itselleen vieraassa ympäristössä. Ei kuulunut piippausta, eikä itkua. Kuvaussession jälkeen naposteltiin päiväruoka ja kyllä ainakin minun mielestä Ärrät söivät hyvällä ruokahalulla. Peikko on porukan ahnein mutta ei noita toisiakaan voi erityisen nirsoksi haukkua. Vatsat pullollaan pennut sitten kannettiin sisään. Siellä ne nukkuivat jokainen jonkun sylissä. Aika suloista porukkaa. 

Painot ovat nousseet hienosti. Aarre painaa nyt 1976 g, Lempi 2 203 g, Onni 2 217 g, Peikko 2 361 g ja Samuli 2 217 g. Seuraavan kerran painot mitataan 5-viikkoisina. Tässäpä teille vielä pikaiset otokset neljäviikkoisista Ärristä.
 
Aarre niin mahdottoman söpönä

Raamikas Aarre

Lempi-tyttömme

Voi tuota Lempi-tytön nassua

Komea Onni-poika

Onni Onnekas

Peikko lipoo huuliaan

Peikon persoonallinen nassu

Samuli topakkana

Voi mahdoton tuota Samuli-hurmurin katsetta

Vierailijat ja Ärrät

torstai 19. kesäkuuta 2014

Uusiin asioihin ja tilanteisiin tutustumista

Tänään on Rainan 4 v syntymäpäivä ja pitihän herkkuateria tehdä tälle illalle ja maistui....ihana palkinto emännällekin. Onnea vielä tätäkin kautta Rainulin sisaruksille.
Juuri otsikon mukaisesti meillä on ollut alkuviikkona uusiin asioihin ja tilanteisiin tutustumista.
Sunnuntaina Peikko oppi tulemaan todellakin pois pentulaatikosta ja maanantaina myös Samuli ja Onni. Katsoin sitten parhaammaksi ja turvallisimmaksi ottaa pentulaatikon etuseinän tykkänään pois. Näin ollen pentusilla on nyt huomattavasti enemmän tilaa juoksennella ja leikkiä.
Matolääkitys meillä annettiin sunnuntaista kolmena päivänä peräkkäin ja sen antamisessa ei ollut kenenkään pennun osalta hankaluuksia.
Jauheliha, kermaviili yhdistelmään on yhdeksi ruokailuksi lisätty päivälle nappulaa liotettuna. Peikko on ahne ruoan perään ja käyttää taidokkaasti nenäänsä. Ruoan olen tarjonnut isolta muoviselta leikkuulaudalta ja pelkästään omassa kädessä korkealla pitäessäni Peikko tunnistaa missä ruoka kulkee. Nyt tähän samaan ahneuden kastiin on tullut eilen mukaan Samuli ja hyvässä vanavedessä tulee Aarre. Näille kolmelle ruoka maistuu hyvin. Onni ja Lempi ovat sitten rauhallisempia tämän syömisen kanssa ja nauttivat aamupalan, lounaan ja illallisen herrasmaiseen ja ladymäiseen tyyliinsä. Voivat jopa välillä tehdä pienen kierroksen tarpeillaan ja tulevat takaisin maiskuttelemaan. Onnilta yleensä jopa jää ruokaa syömättä ja sitten yleensä Peikko putsaa alustan puhtaaksi.
Täällä Pohojanmaalla on ollut sen verran kylmät yöt ja päivät etten ole käyttänyt pentuja ulkona. Eilen kuitenkin lämpömittari nousi +13 asteeseen ja aurinko paistoi, niin uskaltauduin viemään pentuja ulos. Olimme toki vain pienen hetken, ehkä noin viitisen minuuttia nurmikolla.
Oli hienoa huomata koirien ensireaktiot. Aarre ja Samuli olivat selvästi pidättyväisempiä tutustumaan uuteen paikkaan. Ensin hetken istuskelivat paikoillaan mutta sitten uteliaisuus vei voiton ja nokka taivasta kohden hajuja nuuskimaan. Pieni hetki vielä tuumattiin ja sitten Aarre, Samuli heti perässään, lähtivät katsomaan aluetta. Peikko, Onni ja Lempi olivat aika tavalla samanlaisia. Heistä ei oikein kukaan istunut paikoillaan kauaa ja niin lähdettiin maailmaa valloittamaan. Ensimmäisenä niistä lähti Peikko suoraan juoksemaan sitten Lempi heti perään ja Onni tuli lähes Lempissä kiinni. Enemmän aikaa ulkosalla yhdessä viettivät Aarre ja Samuli kunnes taas Peikko, Onni ja Lempi menivät omia menojaan ja yhdessä. Hetken kuluttua kuitenkin kaikki juoksentelivat perässäni ja kun pysähdyin, niin istahtivat jalkojeni juureen. Nähtiimpä Lempin ja Peikon näytös kuinka mukavaa nurmikolla on olla jalat taivasta kohden. Pientä piipitystä kuulin Samulin ja Peikon laittavan, kenties pelkoa tai kylmän tuulen jännittävää tuntua.
Tänään käytiin sitten kaksi kertaa ulkosalla, kun sää oli meille otollinen. Tällöin molemmilla kerroilla tilanne oli kaikkien pentujen osalta lähes samanlainen. Oltiin jo rohkeampia ja kahdelta tuli pisut ulos ja kolmelta kakat. Ai niin...yksi ero oli eiliseen nähden....Peikosta ja Onnista on tulossa tämän pentueen lehmiä tai lampaita, nimittäin tuore heinä tuntui kavereille kelpaavan.
Sunnuntaille meille onkin luvassa sitten mukavaa, kun saamme ottaa vieraita vastaan ja katsoa sekä kuulla mitä ajatuksia pennut heissä herättää. Tuskin maltamme odotella.
Kaikille oikein Hyvää Juhannusta!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Se olis sitten 3 viikkoa...

Tähän viikonloppuun onkin mahtunut kaikkea uutta.
Perjantaina aloitimme kiinteän ruoan maiskuttelua eli jauhelihaa ja kermaviiliä. Ensin annoin hieman sormella suuhun ruokaa ja sitten kokeilin onnistuuko kämmeneltä syönti. Kaikilla homma eteni erittäin hyvin. Aarre söi hyvin ja oli hieman ahne. Samuli söi hyvin, mutta hienostuneesti, ei tuntunut olevan kiire, ennemminkin nuoli ruokaansa. Peikko hotki ruokansa ja päälle nuoli kämmeneni puhtaaksi. Tätä poikaa jouduin jopa hieman toppuuttelemaan, kun näytti sieraimissakin ruokaa olevan. Onni söi myös hienostuneesti nuolemalla ruokaansa. Lempi, Peikko -veljensä tapaan, lähes hotki ruokansa. Tänään ruokaa annoin sitten kaksi kertaa isolta leikkuualustalta ja ainoani Peikko jatkoi ruoan hotkimista. Kaikki tänään söivät jo ilman apuja.
Nyt kolmena päivänä pennut ovat päässeet pentulaatikon ulkopuolelle pidemmäksi aikaa tutustumaan mitä ympärillä on. Olen nostanut ne useamman kerran päivässä pentulaatikosta pois ja Raina on tykännyt syöttää pentuja laatikon ulkopuolellakin.
Lähipäivinä siirrän pennut meidän keittiöön, jotta tottuvat jälleen uusiin ääniin. Pyykinpesukoneen ääneen ne ovat kyllä jo tottuneet eivätkö ole siitä moksiskaan.
Tänään aloitettiin matokuuri Axilurista. Sen antamisessa ei ollut ongelmaa. Pennut varmaankin luuli, että maitoa alkoi tulemaan näin helposti, mutta loppui kyllä aika nopeasti. Sorry vaavit.
Alla taas totuttuun tapaan viikkokuvat. Ja tämähän ei Samulin osalta ollut kyllä helppo homma. Laittoi emännälle ja tyttärelleni päänvaivan, kun herra ei suostunut oikein millään olemaan sekuntiakaan paikallaan. Mutta onnistuttiin ja edes jotain saatiin aikaiseksi. Lempi puolestaan tällä kertaa oli helpoin kuvattava ja tyttö olikin lopussa aika väsynyt.

Aarre
Syntymäpaino: 306 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 514 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 845 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1310 g

Lempi
Syntymäpaino: 429 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 735 
Paino 2 viikon ikäisenä: 1117 g
Painoa 3 viikon ikäisenä: 1676 g


Onni
Syntymäpaino: 375 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 702 g 
Paino 2 viikon ikäisenä: 1142 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1626 g
 
Peikko
Syntymäpaino: 407 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 720 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1060 g
Paino 3 viikon ikäisenä: 1565 g

Samuli
Syntymäpaino: 375 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 710 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1073 g 
Paino 3 viikon ikäisenä: 1655 g



 Tässä me veljekset vas. Samuli ja oik. Aarre...

...ja tässä me toiset veljet ja meidän sisko; vas. Lempi, Onni ja Peikko

torstai 12. kesäkuuta 2014

Tapahtunutta

Unohdin eilen mainita, että tämä meidän Peikko -poika on aikamoinen kiipijä. Nimittäin pentulaatikon sisääntuloaukko on 25 cm korkealla, mutta tämähän ei Peikkoa pidätellyt, vaan se tuli laatikosta pois. Onneksi olin aivan vieressä ja poika tipahti syliini. Tänään sama toistui uudelleen ja jouduin ottamaan pentulaatikosta tukipuun pois. Kovasti muut yritti perässä ja aivan lähellä oli ettei Aarre ja Lempi tulleet vanavedessä Peikon perässä.
Leikkiminen lisääntyy päivä päivältä ja tänään jopa Rainakin osallistui pentulaatikossa pentujen leikittämiseen. Oli mukavaa katsottavaa.
Tänään illalla oli pienen operaation vuoro....tai ei mikään kovin pieni sellainen. Kynnet leikkasin jokaiselta pennulta. Mitenkään yksinkertaisesti se ei sujunut, vaan pieniä rauhoittumisen eleitä oli pakko pentujen kanssa välillä pitää. Ainoan poikkeuksen teki Onni, jolta sain kynnet leikata yllättävän helposti. Suurimman haasteen leikkaamiseen aiheutti Peikko ja Aarre. Samuli ja Lempi oli hitusen rauhallisempia kuin veljensä.
On tämä eloisaa porukkaa :)

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Pentulaatikon elämää...

Viime maanantaina Rainalta poistettiin leikkaushaavasta tikit ja eläinlääkärin mukaan hyvin oli haava parantunut. Hieman ommelreikien kohdalta verta tihkusi. Jatkoin, jatkan haavan putsaamista vielä muutaman päivän, vaikkakin tänä aamuna haava oli niin siisti ettei sitä putsaamista enää syytä ole jatkaa. Seurailen kuitenkin vielä.
Lämmöt ovat pysyneet siinä 38.5 paikkeilla ja muutamat kasvattajatuttavani ovatkin sanoneet, että joillakin nartuilla lämpöä riittää koko aktiivisen imetysajan. Seurailempa nyt kuitenkin tätäkin.
Eilen kävin tyttäreni kanssa Keskisen kyläkaupassa ja pitihän meidän käydä katsomassa ja ostamassa penneleille ensimmäiset lelut. Laitoin lelut keskelle pentulaatikkoa ja katsoin kuinka pennut siihen reakoivat. Osa pennuista ei huomannut sitä lainkaan mutta Peikko -poika kiinnostui siitä oitis. Jopa kuulin ensimmäiset murinat lelua kohtaan. Kuitenkin uteliaisuus voitti ja nyt kaikilla, Peikollakin, on paras kaveri nämä pehmolelut, joiden päällä on mukava nukkua. Hienoa huomata, että pennut osaa jo tässä vaiheessa suutaan käyttää ja kohta täällä pentulaatikossa taistellaan. Peikko -poika tämän taidon oppii kyllä ensimmäisenä.
Pennut kehittyy joka päivä hurjaa vauhtia. Esimerkiksi varmuutta liikkumiseen tulee hetki hetkeltä lisää. Olen parina päivänä nostanut hetkeksi pennut pentuhuoneen (meidän kodinhoitohuone) lattialle mattojen päälle kävelemään. Mukava huomata kenellä uteliaisuus voittaa ja lähdetään rohkeasti liikkeelle tutustumaan vieraaseen paikkaan. Kaikki pennut ovat ihanan uteliaita.
Loppuviikosta sitten aloitellaankin aivan uuteen tuttavuuteen tutustumaan, nimittäin kiinteän ruoan syömiseen totuttautumista. Raina on alkanut syömään paremmin ja näin ollen maitoakin on vielä riittänyt hyvin. Hiljalleen kuitenkin aloitellaan tätä uutta asiaa meidän arkeen.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

2 viikkoa täynnä

Kaksi viikkoa sitten en olisi uskonut, että vielä joskus olisin tässä tilanteessa. Aika on mennyt kuin siivillä ja pennut ovat kasvaneet mukavasti sekä Raina emä alkaa olla oma itsensä.

Vieläkin Rainalla on taipumusta kaivautua johonkin, mihin vaan pääsisi. Kuitenkin pienet lenkkeilyt jo alkavat tuntua siitäkin hyvältä ja lähtee hyvin mielellään jo mukaan. Malttaa jättää pienokaiset hetkeksi. Vielä en ole uskaltautunut päästämään Rainaa lenkillä irti. Pelkään, että haluaa todellakin kaivaa itsensä jonnekin. Kovin pitkiä lenkkejä emme vielä tee, mutta menen Rainan tahdin mukaan. Jos lenkki maistuu hyvältä, niin sitten mennään vähän pidemmästi.

Haava on parantunut nyt hyvin, onneksi olen saanut putsaushetket hyvin sisällytettyä normaaliin arkeen ja huomenna mennäänkin tikit poistattamaan paikalliselle eläinlääkärille.
Myös lämpöily on laskenut lukemiin 38.6 - 38.7, eikä ole siitä enää noussut. Normaaliin lämpöön verrattuna hieman koholla mutta ei varsinaisesti kuumetta.

Jopa ensimmäisiä haukkumisia on kuulunut pentulaatikosta ja tästä on huolen pitänyt Peikko -poika. Pennut ovat kaikki virkeitä, mutta kyllä Peikko ja Aarre pitävät huolen pentulaatikon vilskeestä. Myös pieniä leikinhetkiä pennut keskenään viettävät. Näitä tulemme kyllä näkemään myöhemmin lisää.

Alle muutama kuva ja videopätkää tämän päivän aterioinnista. Esikatselussa video näytti hyvin katkonaiselta ja pyydän anteeksi, jos ei näy niin kuin toivoisin sen näkyvän. Yritän sitten jatkossa opetella tekniikkaa vähän paremmin.

Aarre
Syntymäpaino: 306 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 514 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 845 g



Lempi
Syntymäpaino: 429 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 735 
Paino 2 viikon ikäisenä: 1117 g 



Onni
Syntymäpaino: 375 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 702 g 
Paino 2 viikon ikäisenä: 1142 g



Peikko
Syntymäpaino: 407 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 720 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1060 g 



Samuli
Syntymäpaino: 375 g
Paino 1 viikon ikäisenä: 710 g
Paino 2 viikon ikäisenä: 1073 g 



...sekä yksi päivän kohokohdista...

perjantai 6. kesäkuuta 2014

FI TVA Ross

Niin, pitäähän sitä täälläkin tuulettaa, että Ärrien iskästä tuli toissapäivänä Suomen Tottelevaisuusvalio. Montaa koetta eivät Janika ja Rossi ehtineet kisata, kun TK4 nasahti. Paljon onnea Janikalle ja yhdestä taitavimmista pojista mitä tiedän! Ross on silkkaa terästä!

Siitä kuudennesta pennusta...

Minulta on useampi ihminen kysynyt, että mitä sille kuudennelle pennulle oikein kävi. Noh, sitä ei ollut. Röntgenissä tosiaan oltiin näkevinään kuusi pentua mutta kun Raina oli pöydällä, sisältä löytyi vain viisi. Intimme leikkaavalle lääkärille vastaan mutta hän vain sanoi, ettei hän tässä voi enää meille kuudenneksi pennuksi muuttua. Näin tällä(-kin) kertaa.

Tämä oli varmaan viimeinen kerta, kun vien tyttöjäni tiineysröntgeniin. Tämäkin röntgen maksoi yli satasen ja tulos ei taaskaan pitänyt paikkansa. Tulee kieltämättä mieleen, että mistäköhän sitä taas maksoi... Röntgenin tarkoituksena kun ei ole vahvistaa tiineyttä (sehän on jo ultrassa vahvistettu) vaan antaa tarkka lukumäärä pennuista synnytystä varten. Rainan tapauksessa virheellinen arvio aiheutti jopa hetkellisen huolestumisen.

Olen käyttänyt tyttöni nyt kolme kertaa röntgenissä ja vain yhden kerran eläinlääkärin arvio on pitänyt paikkansa. Suhteellisen matala onnistumisprosentti, sanoisin minä.

torstai 5. kesäkuuta 2014

Silmät sirrillään....11 vrk

Penneleistä Samuli ja Aarre ovat aloittaneet eilen ensimmäisenä tämän maailman katsomisen omin silmin. Tänään aamulla sitten kaikilla muillakin silmät olivat sirrillään. Tällä hetkellä eniten Samulilla ja Lempillä.
Viime kirjoittamisen jälkeen olen ollut aika kiireinen. Tietty viime viikon tekemättömät työt työpaikalla, noh....tämähän ei nyt niin tärkeää ole ;-) Mutta sitten se toinen juttu onkin tärkeä. Nimittäin todennäköisesti antibiootista Rainan ja pentujen vatsat ovat menneet sekaisin. Kaikilla on ulosteet löysäni ja senhän voi kuvitella miten paljon meillä on pyykkiä pesty, koska Rainahan ei ole niitä löysiä ulosteita pistänyt omaan poskeen vaan kiltisti jättänyt emännän siivottavaksi. Antibiootti loppui tiistai-iltana ja nyt tänä iltana onneksi Rainan uloste oli jo hieman kiinteämpää ja tyttökin hieman virkeämpi. Toivotaan, että myös pentujen vatsa tässä lähipäivinä rauhoittuu.
Pientä lämpöä Rainalla on edelleen, mutta sitä seurailen kolme kertaa päivässä.
Pennut ovat olleet muutaman päivän hieman levottomia. Sain Marjolta hyvän vinkin asiaan, kokeilin ja tänään tuntui hieman rauhoittuvan tilanne. Huomasin, että pennuilla on ollut tällä helteellä kuuma ja lisäksi ilmavaivat ovat häirinneet ihania unia.
Ripuloinnista huolimatta pennut ovat kasvaneet ja nostaneet painoa aivan hyvin. Toinen toisena päivänä enemmän ja toinen toisena. Juuri punnittuani pennut Aarre painoi 707 g, Samuli 904 g, Peikko 909 g, Onni 921 g ja meidän Lempi tyttönen 952 g. Saas nähdä tuleeko huomenna ensimmäinen kilo täyteen jollekin näistä Ärristä.
Myös eilen ja varsinkin tänään on pentulaatikossa näkynyt ensimmäiset leikit tai niin minä sen ainakin tulkitsin. Varmana leikkijänä pidän Peikkoa, joka tänään illalla leikki käteni kanssa. Huomasin myös ensimmäiset merkit siitä, kuinka kiva onkaan purra emännän sormia. Aivan selvästi poika on halukas tutustumaan lähemmin.
Alla muutama Silmät sirrillään -kuvat.

Aarre

Lempi 

Onni 

Peikko

Samuli